Petteri

Puuseppä vuodesta 1998

Puuseppä Petteri

Olen puuseppä Petteri. Olen toiminut puuseppänä pääkaupunkiseudulla jo viimeiset 25 vuotta. Pienestä pitäen olen rakastanut rakentamista sekä asioiden ja esineiden valmistamista käsilläni.

Olen rakentanut kolme omakotitaloa, satoja huonekaluja, kymmeniä terasseja ja saunoja. Ja jokainen niistä on oma yksilönsä. Rakentamisen intohimon lisäksi vahvuuksiin kuuluu luovuus ja ratkaisukeskeisyys. Pidän asioiden yhdistelemisestä, mutta arvostan myös yksinkertaisuutta. Simppeleitä ja toimivia ratkaisuja. Kauniita linjoja ja minimalistisuutta, yksityiskohtia unohtamatta. Olen myös hyvä keksimään ratkaisuja ns. ”outside of the box” ja usein pääsenkin toteuttamaan näitä oivalluksiani asiakastöissäni.

Vapaa-ajallani harrastan kiipeilyä, luonnossa liikkumista ja musiikin kuuntelua sekä soittamista.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan sinulle huonekalu tai kokonaisuus, joka palvelee sinun tarpeitasi. Lupaan tehdä tilaamasi tuotteet samalla intensiteetillä ja tarkalla ammattitaidolla kuin tekisin itseänikin varten. Toki teen tilaamistasi tuotteistasi sinun toiveidesi ja tyylisi mukaiset!

Terveisin, Petteri